Traumaattiset kokemukset, kuten onnettomuudet, pahoinpitelyt, raiskaukset, panttivankitilanteet, sodat, tulipalot ym. aiheuttavat hyvin usein psykologisia oireita, ja näihin oireisiin liittyy kokemusten mukaan dissosiaation eri muotoja.
Kun traumaattinen tilanne on päällä, on tyypillistä, että ihmisen psyykkinen tila muuttuu voimakkaiden tunteiden vaikutuksesta. Nämä muutokset mahdollistavat ihmisen keskittymisen toimintaan tilanteessa, ja toisaalta ne mahdollistavat sen, että pelon tunne ei liikaa lamaa toimintaa, vaan ihminen pystyy jollain tavoin toimimaan vaarallisessa tilanteessa.
Vaarallisessa tilanteessa ihmiselle voi syntyä hyvin keskittynyt tila, jota voi kuvailla sanalla tunnelinäkö. Osa ulkoisesta maailmasta havaitaan hyvinkin tarkasta, kun taas osa jätetään täysin havaintojen ulkopuolelle.
Keskittyminen voi johtaa esimerkiksi kivun tunteen sulkemiseen tietoisuuden ulkopuolelle ja oma vakavakin loukkaantuminen voi jäädä huomaamatta. Ihminen voi esimerkiksi kävellä huolimatta siitä, että nilkan luut ovat murtuneet.
Ajan kulku koetaan usein muuttuneena, aika tuntuu kulkevan tavallista hitaammin tai nopeammin. Esimerkiksi Kalifornian maanjäristyksen uhrit kokivat 15 sekuntia kestäneen järistyksen kestäneen useita minuutteja.
Maailma voi tuntua epätodelliselta tai unenomaiselta. Eräässä tutkimuksessa neljännes koki depersonalisaation, heistä tuntui, kuin he olisivat irronneet ruumiistaan, tunsivat leijuvansa maan yläpuolella. ”Kuin olisin katsellut itseäni elokuvassa”. Tämän saman ilmiön käytöstä jännityksen kontrollissa.
Vaikka traumaattisessa tilanteessa pelon tunteet ovat voimakkaita, toimija voi tuntea turtuneisuutta (numb). Turtuminen toisaalta mahdollistaa toimintaa älyn varassa tilanteessa, mutta toisaalta on todettu, että turtuneet ihmiset eivät välittäneet samalla tavoin vaarasta tilanteessa, kuin ei turtuneet, vaan riensivät hakemaan esineitään kodistaan tulipalon keskellä tai ylittivät poliisin asettamat suojarajat.
Jos tunteiden turtuminen jatkuu useita päivä trauman jälkeen, se ennustaa myöhemmin esiintyvää jälkitraumaattista psyykkistä oireilua.
Muistivaikeuksia voi esiintyä trauman jälkeen. Tapahtumia on vaikea muistaa ja itse tapahtuma tuntuu sumuiselta, epäselvältä.
Trauma aiheuttaa myös välttelykäyttäytymistä, ihminen välttelee tapahtumapaikkaa ja tapahtuman ajattelemista. Esimerkiksi raiskauksen uhri voi vältellä oikeuslääketieteellistä tutkimusta, koska se muistuttaa traumaattisesta tapahtumasta.
Trauman kokeminen herkistää uusille traumakokemuksille – trauman kokeminen ei tee ihmisestä kestävämpää, päinvastoin. Myöhemmissä tilanteissa pienet vihjeet piirteet muistuttavat aiemmasta kokemuksista ja laukaisevat herkästi tunnereaktiot uudelleen.
Trauman kokijan ei itse tarvitse joutua varsinaiseksi uhriksi tilanteessa, pelkkä paikalla oleminen katsojana riittää. Toimittajilla, jotka arvottiin todistajiksi Kaliforniassa ensimmäistä kertaa 15 vuoteen järjestettyyn kuolemaantuomitun teloitukseen, saivat yhtä vakavia psyykkisiä jälkioireita teloituksen todistamisesta, kuin työntekijät, joiden työpaikalle tunkeutui aseistettu mies ampuen useita toimiston työntekijöitä.
Traumaattisen kokemuksen vaikutusta on usein verrattu hypnoosin aikana syntyvään tilaan. Kummassakin tilassa ollaan äärimmäiseen keskittyneitä yhteen tai kahteen asiaan, ja muut tekijät suljetaan huomion ulkopuolelle. Toinen piirre on dissosiaatio, psyykkisten elementtien irtautuminen toisistaan. Traumaattisessa tilanteessa voimakas pelon tunne irtoaa ajattelusta ja kivut voidaan eristää tajunnan ulkopuolelle. Kun ihminen keskittyy voimakkaasti muutamaan asiaan, hän samalla menettää kriittisyyttään, ja on täten alttiimpi hypnoosin aikana annetuille suggestioille.
Ihmiset eroavat yksilöllisesti toisistaan hypnoosialttiutensa suhteen. Toiset vaipuvat helposti hypnoosiin ja ovat suggestioalttiita, toisille hypnoosiin meneminen ei onnistu. Tämä piirre näyttää korreloivan trauman kokemista johtuviin oireisiin. Tämä selittyisi sillä, että kun ihminen kokee muistinsa kautta uudelleen traumaattisen kokemuksen, niin ne jotka eivät koe muistoa oireillen erottavat selkeästi, että koettaessa on kyse muistikuvasta, eikä varsinaisesta tilanteesta. Oireita saavat taas kokevat elävänsä uudelleen traumaattista kokemusta. Tämä sama kyky erottaa mielikuva tai muistikuva todellisuudesta olisi sama ominaisuus, joka aiheuttaa sen eron, että osa meistä eläytyy erittäin voimakkaasti elokuviin ja romaaneihin, fiktiivisiin tarinoihin. Osa taas kokee elokuvat ja kirjat etäisemmin tarinoina, eivätkä eläydy niihin tunteidensa tasolla. Tämä sama piirre herkistää ihmiset myös hypnoosille ja suggestioille.
Päälähde David Spiegel: Treauma and Memory, The Health Library and Stanford Health and Society
Tiedostamaton ilman mystiikkaa - aloitussivu