Ruokaneofobia

 

Ihminen kuuluu niihin eläinlajeihin, jotka tyypillisesti syövät hyvin erilaisia luonnosta löytyviä syötäväksi kelpaavia kohteita. Tällaisille monia ravinnonlähteitä hyödyntäville eläimille on tyypillistä, että niille on kehittynyt tietty suojamekanismi, joka estää niitä syömästä vahingollisia ravinteita, kuten myrkyllisiä marjoja tai sieniä. Tätä suojamekanismia kutsutaan myös nimellä ruoka neofobia, (food neophobia). Kun eläin löytää uuden ravinnon lähteen ympäristöstään, se ensi maistaa sitä vain vähän, ja vasta sen jälkeen, kun se on oppinut, että ravinto ei aiheuta sairastumista, se alkaa syödä sitä suurempia määriä. Jos taas uusi ruoka sairastuttaa eläimen, sille kehittyy jo yhden kokemuksen perusteella sellainen inho tätä ruokaa kohtaan, että se ei enää syö sitä uudestaan. Tämän ilmiön ovat havainneet mm. maanviljelijät, jotka yrittäessään tuhota rottia myrkyttämällä, ovat kokeneet hankalana rottien syöttiarkuuden, (bait shyness). Rotat vain maistavat myrkytettyä syöttiä, ja sairastuttuaan siitä, eivät enää koskaan syö sitä uudestaan.

Jos uudesta ruuasta sairastuu, niin eläimillä ja ihmisillä on havaittu aivan erityinen biologinen valmius oppia yhdestä kerrasta ruoka-inho, (food aversion) joka muuttaa ruuan kokemisen pahan makuisena ja estää sen syömistä.

Ruoka neofobia on hyvin tuttu ilmiö lasten vanhemmille, sillä lapsia on usein hyvin vaikea opettaa syömään uusia ruokia, vaikka nämä olisivat lapselle terveellisiä. Ruokaneofobia iskee voimakkaimmillaan lapseen tämän tullessa 2 3 vuotiaiksi, ja alkaa pikkuhiljaa heiketä niin, että suurin osa lapsista on päässyt pahimmasta vastustuksesta 5 vuoden iässä. Tietyllä tasolla arkuus uusille ruokamauille jatkuu läpi elämän. Kahden vuoden iässä lapsi alkaa liikkua itsenäisesti ilman äidin tarkkailua, ja on biologisesti viisasta, että lapsi ei pistä suuhunsa kaikkea, mitä se luonnosta löytää. Ennen kahta ikävuotta useimmat lapset ovat kaikkisyöviä, ja tätä voi hyödyntää opettamalla lasta syömään monenlaisia ruokia ennen kuin ruokaneofobia iskee. Neofobia koskee vain uusia ruokia, ei niitä ruokia, joista on jo opittu pitämään.

 

Ruoan suhtautumisessa erotetaan kolme komponenttia toisistaan: 1. mausta pitäminen, 2. vaarallisuus ja 3. inhottavuus.

Uudesta ruuasta, joka poikkeaa maultaan tutista, ei aluksi pidetä, vaan kestää jonkin aikaa, ennen kuin siitä opitaan pitämään. Jos ajattelee asiaa biologisesti, niin ihminen on kehityksensä aikana löytänyt paljonkin erilaisia kasveja ja kasvien osia, joita hän on voinut syödä. Ihmisen ei kuitenkaan kannata syödä esimerkiksi ruohoa, sillä ihmisen suolisto ei hajota sen sisältämää selluloosaa. Vain niitä kasvinosia, jotka antavat ihmiselle energiaa tai proteiineja, on valikoitunut ruokavalioon. Mitä enemmän kaloreita tai sokeria uusi ruoka-aine sisältää, sitä nopeammin uudesta ruoka-aineesta aletaan pitämää. Elimistön pitäisi lisäksi saada kunnon kalorimäärä uudesta ruokalajista, jotta se reagoisi oppimalla. Pelkkä maistelu ei riitä, vaan uutta ruokalajia on syötävä kunnon määrä.

Uutta ruokalajia on syötävä noin kymmenen kertaa, ennen kuin siitä opitaan pitämään. Tämänkin oppimiskokemuksen määrä vaihtelee yksilöittäin, ja pitämään oppiminen kestää toisilla pidempään. Itse muistan miten nuorena kehonrakentajana aloin juomaan soijajuomaa lisäproteiinina. Aluksi sitä piti tosiaan juoda väkisin ja hampaat irvessä, mutta muutaman kuukauden kuluttua sen maku muuttui jo miellyttäväksi.

Vastenmielisyys uutta ruokaa kohtaan sen sijaan kehittyy jo yhdellä kerralla, jos ruoka aiheuttaa sairastumisen. Inho on yksi ihmisen biologisesta perustunteista, ja sen oletetaan kehittyneen nimenomaan suojelemaan epäterveellisen ruuan, kuten pilaantuneen ruuan, nauttimiselta. Inhon tyypilliseen ilmeeseen liittyy usein kielen työntäminen ulos suusta tai jopa sylkeminen: nämä reaktiot auttaisivat ihmistä pääsemään nopeasti eroon haitallisesta ruuasta suussa. (On äärimmäisen mielenkiintoista psykologiselta kannalta, miten inhon tunne on levinnyt ihmisellä ravinnon nauttimiseen liittyvästä reaktiosta täysin muille inhimillisen elämän alueille yleiseksi tunnereaktioksi, ilmentyen usein esimerkiksi seksin alueella.)

Uusi tutkimus väittää, että ruokaneofobia on erittäin vahvasti perinnöllinen ominaisuus ja sen periytyvyys olisi luokkaa 0.78. Tämä selittäisi sen monien vanhempien kokemuksen, että toiset lapset ovat helppoja syömään kaikkia ruokia, kun taas toisia ei saa syömään juuri mitään uutta. Ruokaneofobiasta ei sinänsä ole suurta haittaa lapselle, mutta sen on epäilty aiheuttavan ravinto-ongelmia lapsille, jotka elävät köyhissä tai sosiaalisesti heikon vanhemmuuden ympäristöissä. Normaalilapsen kranttuilusta ruuan suhteen ei pidä hermostua, eikä lasta yrittää saada väkisin syömään vanhempien haluamia ruokia. Lapsien biologiset erot ovat yksilöllisiä.

Ruoka-neofobian lisäksi ihmisellä on myös muita biologisia ruokaan liittyviä inhoja. Useat luonnonkasvein myrkyt maistuvat kitkeriltä, ja siksi katkeran maku tuntuu ihmisistä vastenmielisiltä. Eurooppalaisperäisillä ihmisillä kolmanneksella on kuitenkin geeni, joka aiheuttaa sen, että ihminen ei maista kitkeryyttä. Toisaalta taas osalla ihmistä on väistyvä geeni, joka aiheuttaa sen, että parsakaali maistuu heidän mielestään kitkerältä. Nämä ihmiset eivät voi sietää parsakaalia, kuten vanhempi presidentti Bush, joka poisti parsakaalin Valkoisen talon ruokalistoilta Bush nuorempi palautti sen sinne takaisin. Perimä vaikuttaa myös muihin makumieltymyksiin, kuten siihen, pitääkö yksilö happamesta tai kuinka voimakas makeanhimo hänelle kehittyy.

 

Opittu ruokainho

 

Tiedostamaton ilman mystiikkaa - aloitussivu

Tiedostamaton.net Etusivu

 

Tiedostamaton.net 2008 ©Mikko Ahola