Vuonna 1966 John Garcia ja Robert A. Koelling osoittivat kokeissaan, että rotilla näytti olevan erityinen oppimisen muoto, joka liittyi ravinnon aiheuttamiin pahoinvointeihin.
He huomasivat, että rotat oppivat tehokkaasti välttämään maustetun veden juomista, jos juomisen jälkeen seurasi pahoinvointi, kuin jos juomisen jälkeen seurasi sähköisku. Pahoinvoinnin he saivat aikaan säteilyttämällä rottia röntgensäteillä tai vaihtamalla natriumkloridin myrkylliseen litiumkloridiin.
Toisessa koeasetelmassa haluttiin rotat opettaa olemaan juomatta vettä pullosta, joka välkkyi valoa ja josta kuului releen napsahtelua. Tällaista audiovisuaalista pulloa rotat oppivat välttämään, jos niille annettiin sähköshokkeja, mutta ne eivät oppineet välttämään siitä juomista, jos niille aiheutettiin pahoinvointia säteilyllä tai litiumkloridilla. Jos näiden näkö- ja äänisignaalien läsnä ollessa rotta joi vettä, se sai toisessa koeryhmässä sähköiskun, ja toisessa sille aiheutettiin pahoinvointisuutta. Tässä kokeessa sähköisku opetti rotat välttämään vedenjuontia ärsykkeiden aikana tehokkaammin, kuin pahoinvointi.
Jos siis varoittavana merkkinä oli maku, oksettava olo opetti paremmin välttämään maustetun veden juomista, jos varoittavana merkkinä oli audiovisuaalinen signaali, niin sähköisku oli tehokkaampi opettaja.
Ruoka-inhon, (food aversion) oppimisessa on kaksi muusta ehdollistumisesta poikkeavaa piirrettä. Ensinnäkin ruoka-inho kehittyy, vaikka pahan olon tunne seuraa pitemmän ajan, jopa tuntien kuluttua ruuan nauttimisesta. Toiseksi ruoka-inho opitaan usein jo yhdellä oppimiskerralla.
Garcian koe viittaa siihen, että kaikki oppiminen ei ole yhdenmukaista ja samanlaista, vaan tässäkin tapauksessa ruokainhon oppiminen on muusta oppimisesta piirteiltään poikkeava prosessi. Aiemmin ajateltiin, että kaikki oppiminen perustui yhteen ja samanlaiseen assosiaatioiden muodostumiseen ja että kaikkea voidaan oppia tai opettaa samanlaisia assosiaatioita muodostamalla. Uudempi ajattelu taas lähtee siitä, että oppimisella on erityisiä muotoja. Voidaan ajatella, että ruokainhon oppiminen perustuu ”etukäteen hermoradioitettuihin” rakenteisiin, jotka olisivat geneettisen perimän kautta määräytyneitä. Tässä ei siis olisi kyse perinteisesti käsitetystä vaistotoiminnasta, vaan toiminnasta, jossa oppiminen tapahtuu tietyn biologisesti rajatun kehikon sisällä. Samanlaista erityistä oppimista voisi olla myös yksiavioisten eläinten elinikäisen parisuhteen muodostuminen, joka mekanismia on kuvattu keskushermoston välittäjäaineiden oksitosiinin ja vasopressiinin toimintaa tutkittaessa.
Se, että ruokainhon oppimisessa inho yhdistyy juuri kemiallisen aistin, hajun tai maun, toimintaan, on biologisesti merkittävää. Jos eläin esimerkiksi syö tiettyjä marjoja, ja sairastuu niistä, niin on parempi, että se ehdollistaa pahoinvoinnin marjojen makuun, eikä siihen paikkaan, jossa se söi marjoja, tai jos se syö marjoja toisen eläimen kanssa, niin se ei yhdistä pahoinvointia tähän toiseen eläimeen.
Ilmeisesti ruoka-inhon kehittymiseen liittyy nimenomaan pahoinvoinnin ja oksetuksen tunne (nausea). Ruoka-allergikot saavat mahdollisen pahoinvoinnin ja huono olen lisäksi muita epämiellyttäviä oireita allergiaa aiheuttavista ruuista ja välttelevät niiden syömistä, mutta näyttää siltä, että näistä ruuista ei heille kuitenkaan tule maultaan vastenmielistä, eli he eivät arvioi niitä vastenmielisen makuisiksi.
Ruokainho ei aina synny syödyn ruuan myrkkyvaikutuksista, vaan inho jotain ruokalajia kohtaan voi syntyä myös viruksen aiheuttaman vatsainfluenssan seurauksena. Ruokainho syntyy helpommin uusiin, ennen maistamattomiin ruokiin, kuin tuttuihin ja usein syötyihin ruokiin, eli se on ilmeisesti osa samaa mekanismia, kuin ruoka-neofobia.
Ruokainhon oppiminen on vakava ongelma syöpähoitojen yhteydessä, sillä sytostaattihoidot aiheuttavat voimakkaan pahoinvoinnin tunteen, ja syöpähoitoja saavat oppivat inhoamaan sitä ruokaa, jota he ovat syöneet ennen solumyrkkyhoitoa. Syöpä-anoreksia on pitkään tunnettu ilmiö, ja se on ollut osasyynä lisäämässä kuolleisuutta kasvaimiin. Kasvainanoreksian syyt ovat moninaiset, mutta yksi osatekijä on opittu ruokainho. Tähän ongelmaan on yritetty ratkaisua mm. siten, että potilaille annetaan ennen sytostaattihoitoa uuden makuista jäätelöä syötäväksi, jolloin ruokainho kehittyy tähän harvinaiseen jäätelön makuun, eikä tavallisiin arkiruokiin.
Mielihyvän vaikutus
Ruuan kokemiseen maukkaaksi ja houkuttelevaksi vaikuttaa myös ruuan tuoma mielihyvä. Tämä on tullut esille sivuvaikutuksena, kun heroinistien ja alkoholistien hoitoon käytetyillä lääkeaineilla, kuten naltreksonilla on esiintynyt sivuvaikutuksena muutoksia ruuan kokemiseen miellyttävänä. Naltreksonin vaikutus perustuu siihen, että se tukkii keskushermostossa opioidireseptoreiden toiminnan, ja näin estää heroiinin, oopiumin, kuten myös alkoholin aiheuttaman mielihyvän aivoissa. Alkoholi vaikuttaa aivoissa samaan mielihyvää tuottavaan opioidijärjestelmään, kuin heroiini (aivot tuottavat itse omia opioideja, joita nimitetään itse tuotettuina endorfiineiksi, ja jotka tuottavat samanlaista mielihyvää, kuin ulkoa kehoon ruiskutetut huumeet). Kun naltreksonia otetaan ennen heroiinin tai alkoholin nauttimista, ne eivät enää aiheuta mielihyvän tunnetta aivoissa, koska opioidireseptorit ovat tukossa. Näin narkomaani tai alkoholisti pääsee eroon riippuvuudestaan, jos vain aina syö naltreksonipillerin ennen heroiinin tai alkoholin ottamista. Naltreksonin vaikuttaa kuitenkin myös ruuan tuomaan nautintoon, ja jos henkilö ottaa naltreksonia usein ennen lempiruokansa nauttimista, hän menettää kiinnostuksensa kyseiseen ruokalajiin. Pitsa tai suklaa menettää mielenkiintonsa helposti naltreksonihoidon yhteydessä. Toisaalta naltreksoni poistaa myös seksin tuoman mielihyvän, jos sitä ottaa ennen seksiä.
Ei ole kuitenkaan tiedossani, alkaako ruoka naltreksonin vaikutuksesta maistua vähemmän hyvältä, vai sen syöminen vain vähemmän palkitsevalta. Naltreksonia ollaan kuitenkin myös kokeilemassa esimerkiksi bulimian hoitoon.
Jokainen voi tietenkin itse miettiä sitä, onko alkoholijuomassa hänellä tärkeämpää sen maku vai sen sisältämä alkoholimäärä.
Alkoholismin hoidossa on käytetty myös antabusta, joka aiheuttaa yhdessä alkoholin nauttimisen kanssa voimakkaan pahoinvoinnin estämällä asetealdehydin hajoamisen maksassa. Kuitenkin pieni osa alkoholisteista on niin alkoholiriippuvaisia, että juovat alkoholia myös antabuksen kanssa, huolimatta karmeasta olosta. Samoin eurooppalaisista ihmistä 5 % ovat perimältään sellaisia, jotka eivät kunnolla hajota asetealdehydiä, ja sikisi välttävät viinaa. Joskus tällainenkin yksilö voi alkoholisoitua, joka johtaa helposti vatsasyövän syntyyn ja kuolemaan, koska asetealdehydi myrkkynä aiheuttaa syöpää.
Miksi sitten alkoholin nauttimisen jälkeen syntyvä krapula ei aiheuta ruokainhon syntyä alkoholia kohtaan? Syy on siinä, että jos juo esimerkiksi votkaa tuoremehulla, niin ruokainho syntyy tuoremehuun, eikä alkoholiin.
Ruokaneofobia - uusi ruoka alkaa maistua hyvältä, vasta oppimisen jälkeen
Lähteitä:
Garcia, J., Ervin, F. R. & Koelling, R. A. (1966). Learning with prolonged delay of reinforcement.
Psychonomic Science 5,121-122.
Garcia, J. & Koelling, R. A. (1966). Relation of cue to consequence in avoidance learning. Psychonomic
Science 4, 123-124.
Garcia, J., Hankins, W. G. & Rusiniak, K. W. (1974). Behavioral regulation of the milieu inrerne in man and
rat. Science 185,824-831.
PROCEEDINGS OF THE NUTRITION SOCIETY
A Scientific Meeting was held at the University of Nottingham on 12-15 July 1993
Symposium on
‘Nutritional aspects of recovery from severe illness and
surgery '
Development of food aversions during illness
BY ILENE L. BERNSTEIN
Tiedostamaton ilman mystiikkaa - aloitussivu