ONKO RAKKAUDEN MÄÄRÄ VAKIO ?

Mielestäni rakkauden määrä ihmisillä on vakio. Toisia ihmisiä voi rakastaa vain tietyn määrän, eikä tätä määrää voi mitenkään lisätä. Elämänkokemukseni mukaan myös eri ihmisillä rakkauden määrä on suunnilleen samanlainen. Poikkeuksena on tietenkin ihmisiä, esimerkiksi masentuneita tai muista psyykkisistä häiriöistä kärsiviä, joiden kyky rakastaa on alentunut ja jotka sen takia levittävät ympärilleen vähemmän rakkautta kuin muut.

Selvyyden vuoksi sanon, että tässä tarkoitan rakkautta nimenomaan tunteena. Yksilön aitona sisäisenä tunteena.

Maailmassa on tällä hetkellä yli kuusi miljardia ihmistä. Emme voi rakastaa heitä kaikkia. Jos rakkaudella tarkoitetaan toisesta ihmisestä pitämistä ja välittämistä, niin meidän täytyy valikoida suuresta ihmisjoukosta ne, joista välitämme enemmän kuin muista. Ja niistäkin ihmisistä, jotka tunnemme henkilökohtaisesti, tosiasiassa puolet ovat sellaisia, joista pidämme keskimääräistä vähemmän - ja puolet sellaisia, joista pidämme keskimääräistä enemmän.

Tietenkin teeskentelemällä voi antaa kuvan siitä, että muka rakastaa tai pitää kohtaamastaan ihmisestä enemmän kuin todellisuudessa tekeekään. Mutta vaikka vierailee kulttuurissa, jossa kaikki sanovat sinulle "How nice" ja "How wonderfull", niin opit pian erottamaan ystävällisen kuoren alta toisen todelliset tunteet sinua kohtaan. Tietenkin jollain ihmisellä voi olla sellainen luonteenpiirre, että hän viestittää lähes kaikille tapaamilleen ihmisille, että haluaisi olla heidän hyvä ystävänsä ja haluaisi että tämäkin satunnainen kohtaaminen johtaisi syvällisempään ystävyyssuhteeseen. Mutta koska kyseinenkään ihminen ei käytännössä voi olla sitoutunut ystävä kaikkien kanssa, niin alkuinnostuksen jälkeen tällaiseen ihmiseen tutustuneet ihmiset kokevat jonkinasteisia pettymyksiä. Mielestäni tavoitteena ei tule olla mahdollisimman ystävällinen käytös vaan rehellinen, teeskentelemätön käytös. Jos et pidä jostain ihmisestä, niin älä teeskentele pitäväsi hänestä. Näin hän ei ala etsiä ystävää sinusta, vaan kohdistaa hakunsa niihin ihmisiin, joiden kanssa kemiat kohtaavat paremmin.

Rakkaus on myös antamista ja uhrautumista vastakohtana ahneelle ottamiselle tai kateelliselle riistämiselle. Kun uhraat läheisille ihmisille aikaa ja vaivaa, niin törmäät juuri rakkauden rajallisuuteen siinä, että et ehdi ja jaksa uhrautua kuin tietyn määrän, ja muutaman ihmisen hyväksi. Työ on tärkeimpiä antamisen muotoja. Työn tuloksethan menevät muiden ihmisten hyvinvointiin eri muodoissaan. (Jos ajatellaan, että ihmiskunta on kuin iso muurahaiskeko, johon jokainen kanttaa kortensa, niin matemaattisesti voidaan päätellä, että aina puolet ihmisistä kantaa kekoon vähemmän korsia kuin muut.) Mutta entä työstä saatu palkka? Tuloeroja on perusteltu älyllisesti siten, että ne ovat välttämättömiä tuotannon kasvun vuoksi ja hyödyttävät lopulta kaikkia. Mutta kuinka paljon annat rahoistasi maailman köyhille? Teetkö niin kuin Äiti Teresa, joka antoi kaiken Intian köyhille? Vai onko hyväntekeväisyyslahjoitus ollenkaan tunnekysymys? Jos lapsesi sairastuu ja hänen hoitonsa vaatii omaisuutesi, niin omaisuudesta luopuminen on aito tunteen ilmaus lasta kohtaan. Mutta kaikkia maailman lapsia et voi rakastaa. Mielestäni hyväntekeväisyyskeräyksiin osallistuminen on ennemminkin älyllinen asia kuin tunneasia, jossa ratkaisu tehdään arvojen, moraalisääntöjen ja yhteisön normien pohdinnan tuloksena. Todennäköisesti köyhien auttamiseen elämänsä uhranneella sosiaalista työtä tekevällä ja Bill Gatesilla (Microsoftin omistaja) rakkauden määrä tunteena on suunnilleen sama, kumpikin on vain valinnut itselleen sopivan tehtävän yhteiskunnan työnjaossa.

Mitä on rakkaus?

Palvelun psykologiaa
Vastaus rakkauden mysteeriin