Petoeläimen hyökätessä saaliin kimppuun ei ole kyse aggressiosta. Saalistaessa on aivotoiminnan mittausten mukaan aktivoituneet eri aivoalueet kun eläimen ollessa aggressiivinen. Sen sijaan hyökätessään tai tapellessaan saman lajin eläimen kanssa on kyse aggressiivisuudesta.

Biologiassa murha tarkoittaa saman lajin toisen eläimen surmaamista, ei toisen lajin, esimerkiksi saaliseläimen tappamista.

Biologisesti aggressio on kehittynyt laumaeläimille tai sosiaalisille eläimille lähinnä kahta tarkoitusta varten: Ensinnäkin kunkin lauman jäsenen on pitänyt pystyä puolustamaan etujaan, kun rajallisia ruokavaroja on jaettu. Ne eläimet, jotka eivät ole aggressiivisesti puolustaneet etujaan, ovat jääneet ilman ravintoa ja menehtyneet näin todennäköisemmin. Tämän voisi sanoa olevan kateuden alkulähde. Toinen aggression keskeinen merkitys on siinä, että yleensä urokset tappelevat naaraista, ja aggressiivisin uros pääsee todennäköisemmin jatkamaan sukua. Tämä voidaan tulkita mustasukkaisuuden lähteeksi, jos elämiin heijastetaan ihmisen tunteita.
Tarkemmin aggressiosta eläinmaailmassa

Biologiassa ei ole kyse mistään hyväntekeväisyydestä, vaan geenien siirtymisestä, joten aggressiivisuus nousee lajin sisällä kilpailun seurauksena aina korkeammalle tasolle, kunnes liika aggressiivisuus alkaa haitata koko eläinryhmän elämää eli murhia ja loukkaantumisia alkaa tapahtua liikaa. Biologien asteikon mukaan ihminen on lajina kuitenkin aika rauhallinen, jos nykyisiä murha- ja tappolukua verrataan muiden eläinlajien vastaaviin.

Eläimillä aggressio on siis väline, jonka avulla ne ottavat oman osansa ravinnosta ja muusta hyvästä muiden lauman tai saman lajin jäsenten kustannuksella. Ihmisen aggressiivinen käyttäytyminen ei ole suoraan johdettavissa eläinten aggressiosta, mutta aggression merkitys ihmisyhteisössä on samanlainen. Kun jaossa on jotain hyväksi koettua, rakkautta, suosiota, rahaa, menestystä, seksiä, ruokaa, kauniita tavaroita, niin niiden jakaantumisesta usein taistellaan ja kilpaillaan. Yksilön täytyy puolustaa omaa etuaan saadakseen oman osuutensa hyvästä. Tähän tarvitaan samanlaista aggressiivisuutta kuin eläinyhteisössäkin. Kateus on voimakas aggression ja tuhoavuuden lähde, samoin kuin mustasukkaisuus, jonka voi katsoa olevan kateutta rakkaudesta ja tavallaan oman asemansa puolustamista. Kateuden nähdään usein olevan väärää ja vahingollista, mutta itse asiassa on mahdotonta vetää raja omien etujen oikeutetun aggressiivisen puolustamisen ja kateuden välille.

Kilpailu on aggressiivista toimintaa, siinä voittaja saa suurimman palkinnon, häviä jää ilman ja kärsii. On hyväksyttyä, että kilpailun voittaja saa enemmän jaettavaa hyvää kuin muut. Voittaja palkitaan. Samalla tavoin se henkilö, joka kerää itselleen jotain hyvää, esimerkiksi palkkaa, enemmän kuin muut perustelee sitä omalla paremmuudellaan. Näin esimerkiksi korkeampi koulutus tai älykkyys voi olla perusteena korkealle palkalle. Myös itsetunto kietoutuu näin aggressioon: jos joku katsoo olevansa muita parempi, niin hän katsoo olevansa myös oikeutettu saamaan tai ottamaan enemmän hyvää kuin muut. Eläimillä on usein ns. nokkimisjärjestys, eli toiset eläimet saavuttavat johtavan aseman ja heikoimmat eläimet ovat koko lauman alistamia. Arvoasteikossa ylimpinä olevat ovat etuoikeutettuja ravintoon ja muuhun hyvään. Samalla tavoin ihmisyhteisössä on edullista hankkia johtava tai arvostettua asema, joka oikeuttaa muita parempaan osaan hyvää jaettaessa.

Häikäilemättömyys ja röyhkeys ovat aggression avoimia ilmenemismuotoja. Alistetussa asemassa elänyt voi olla oppinut toteuttamaan aggressionsa salaa. Katkeruus hänen kohdallaan voi johtaa epärehelliseen käyttäytymiseen ja rikollisiin menetelmiin hyvän hankkimiseksi.

Kosto on puolustautumisen keino, jolla varmistetaan, ettei toisen hetkellisesti saavuttama voitto muutu pysyväksi tavaksi alistaen käyttää hyväksi häviäjää.

Riitely ja kilpailu ovat siis jokapäiväinen osa elämäämme ja ihminen joka ei aggressiivisesti puolusta etujaan saa jaettavasta hyvästä vähemmän kuin muut. Jatkuva riitely on kuitenkin rasittavaa ja kuluttavaa, ja siksi meillä on vahvasti sosiaalisia normeja jotka rajoittavat riitelyä ja kiistelyä, ja hyvä pyritään jakamaan yhteisten sääntöjen perusteella eikä "aggressiivisin rohmuaa eniten" -periaatteella. Samalla tavoin kaikki aggression muodot, kateus, häikäilemättömyys, uhoaminen, väkivalta ovat vahvasti normein säädeltyjä, ja näiden normien rikkojaa odottaa yhteisön välitön rangaistus.

Pelko toimii aggression hillitsijänä. Jokainen tietää kokemuksesta, että jos käyttäytyy aggressiivisesti saa vastaansa aggressiivisuutta. Valtaosa ihmisistä puolustautuu, jos heidän etujaan yritetään viedä pois tai jos he joutuvat aggression kohteeksi. Tilanteen kärjistyessä ennen pitkää toinen joutuu luovuttamaan ja alistumaan. Tällöin alistuja joutuu luopumaan tavoittelemastaan hyvästä. Luopuminen ja pettymys on epämiellyttävää ja tuskallista. Luopumiseen pakottava voima on pelko. Pelko voi olla pelkoa kiistakumppania kohtaan tai pelkoa siitä, että rikkoo aggressiota sääteleviä sosiaalisia normeja. Ihmiselle on tyypillistä, että hän pelkää menettävänsä tunteittensa kontrollin ja syyllistyvän tunteiden ja toimintojen ylilyönteihin jolloin hän menettäisi kasvonsa yhteisön silmissä.

Matemaattisesti ajateltuna kiistatilanteissa puolet ihmistä voittaa ja puolet häviää. Häviäjä joutuu luopumaan ja nöyrtymään. Nöyrtyminen merkitsee, että häviäjä myöntää menetyksensä ja riidan aiheena ollut tavoiteltu hyvä menettää tavoitearvonsa, eli sen tavoittelu lakkaa tunnetasolla. Erilaisia ristiriitatilanteita, riitoja ja vihan tunteita käsiteltäessä tulee muistaa, että aggressio ei poistu häviäjän osalta muuten kuin pettymyksen, kärsimyksen ja nöyryytyksen kautta.

Aggression toinen vastatunne on rakkaus. Ottamisen ja riistämisen tilalle on halu jakaa, itsekkään ottamisen sijalla halu antaa, kateuden ja pettymyksen tilalla on kiitollisuus, halun tuottaa kärsimystä tilalla on halu tuottaa mielihyvää, toisesta eroon pääsemisen halun tilalla halu olla lähellä, kylmän välinpitämättömyyden sijalla lämpö. Aggressio ja rakkaus voi hyvin kohdistua samaan ihmiseen tunteiden ailahdellessa äärilaidasta toiseen. Yleensä voimakkaimmat vihantunteet voivat kohdistua vain ihmisiin, joihin ollaan sidoksissa rakkaus-, perhe-, työ-, mustasukkaisuus-, tai kilpailu-vertailu suhteen kautta. Muista vihan kohteista päästään eroon helpommin eristämällä heidät oman elämänpiirin ulkopuolelle.

Masennuksen ja aggression suhde on monimutkaisempi.