Aggressiivisuus ja aggressio

Aggressiivisuus on eläimen kyky tai taipumus käyttäytyä aggressiivisesti. Se ilmenee aggressioina eli aggressiivisena käyttäytymisenä. Aggressio voidaan määritellä käyttäytymiseksi, millä eläin pyrkii syrjäyttämään toisen yksilön käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla sillä saavuttaakseen itse etua.

Aggressiivinen käyttäytyminen ei aiheuta vahinkoa eikä haittaa vain sen kohteelle. Aggressioon sisältyy aina vaara, että sen harjoittaja itse vahingoittuu tai jopa kuolee. Tästä syystä aggressiot eivät ole yleensä yksi-ilmeisiä ja suoraviivaisia päällekarkauksia, vaan niihin sisältyy samanaikaisesti toimintoja itsensä suojelusta ja takaisin vetäytymisestä. Tämä näkyy erityisen hyvin uhkaussignaaleissa, jotka tarkemmin analysoituina osoittautuvat hyökkäys- ja pakotoiminto-jen vaihteleviksi yhdistelmiksi. Eläinten kilpailutilanteessa osoittamaa vaihtelevaa käyttäytymistä kutsutaan usein agonistiseksi käyttäytymiseksi. Sillä ymmärretään uhkailun, hyökkäyksen, pakenemisen, alistumisen ja vastustajan rauhoittamisen monivivahteista yhdistelmää. Aggressiot ovat siten vain osa laajemmasta agonistisesta käyttäytymisestä.

Laboratoriossa aggressio on saatu ilmenemään myös estämällä eläimen totuttu toiminta toisen eläimen läheisyydessä. Jos kyyhky on oppinut saamaan ravintoa nokkimalla häkissä olevaa kosketinta, se käy häkkitoverinsa kimppuun, kun ravinnon saanti estetään. Rotat ja hiiret oppivat nopeasti tiensä sokkelolaatikon lävitse ruokapaikalle. Jos nälkäisen eläimen tuttu reitti katkaistaan ja sitä estetään pääsemästä ruuan ääreen, se käy lähimmän lajikumppaninsa kimppuun. Estäminen ja lajikumppanin läheisyys yhdessä laukaisevat aggression.

Psykologit nimittävät tällaista aggression syytä ja sen lisäksi monia muita syitä turhautumiseksi eli frustraatioksi. Sitä on esitetty aggression syyksi ihmisellä jo Freudista lähtien. Turhautuminen on kuitenkin vaikea käsite jopa ihmisen aggressiivisuutta tutkittaessa, vaikka ihminen voi itse tutkijalle kuvailla omia tuntemuksiaan. Eläimen turhautuminen on tutkimaton alue, ja tuntemattomien syiden nimeäminen frustraatioksi ei vielä auta niitä ymmärtämään. Nojautumalla käyttäytymisen sopeutuneisuuteen ja vain siihen, mitä havaitaan, turhautumisesta johtuva aggressio voidaan selittää esimerkiksi seuraavasti. Luonnossa eläimet suorittavat päivittäisiä toimiaan, joista keskeisimpiä on ruokapaikalle kulkeminen ja ruokailu. Jos tämä luonnossa estyy toisen yksilön ollessa lähellä, syy on lähes aina tämä toinen yksilö. Saavuttaakseen päämäärän eläin yrittää syrjäyttää toisen yksilön ja sen aiheuttaman esteen käyttäytymällä laji-kumppaniaan kohtaan aggressiivisesti.

Aggressioita aiheuttavat eläimissä myös kipu ja pelko. Jos häkissä metallialustalla seisovat rotat saavat alustan välityksellä sähköiskun, ne todennäköisesti alkavat tapella. Tähän koetilanteeseen sopii sama selitys kuin edellä ns. turhautumiseen. Luonnossa kivun aiheuttaja on tavallisesti lähellä oleva lajikumppani.

Koska aggressio on eläimen keino menestyä yksilöiden välisessä kilpailussa, se esiintyy hyvin monissa tilanteissa, sillä kilpailu on yleistä. Seuraavassa luettelossa ovat tavallisimmat aggressioiden esiintymistilanteet.

Sukupuolten keskeinen aggressio kohdistuu oman lajin samaa sukupuolta oleviin yksilöihin. Sitä tavataan yleisesti esimerkiksi reviirikäyttäytymisessä ja ryhmän sisäisessä valtataistelussa. Sukupuolten välinen aggressio kohdistuu oman lajin toiseen sukupuoleen. Sitä esiintyy esimerkiksi kosiskelussa, koiraan vahtiessa haaremiaan, reviirikäyttäytymisessä ja ryhmän sisäisen valtajärjestyksen muotoutumisessa.

Emojen aggressio kohdistuu omiin jälkeläisiin. Toukoaikaan keväällä voidaan nähdä hirvilehmän vieroittavan aggressiivisesti vasaansa ennen lähestyvää poikimista. Aggressiot voivat kohdistua varttuneisiin jälkeläisiin myös territori-alisuutena.

Jälkeläisten surmaaminen kohdistuu oman lajin poikasiin, jopa omiinkin. Esimerkiksi leijonauroksen ottaessa haltuunsa naarasryhmän poikasineen tai ravinnon ollessa vähissä se voi tappaa poikasia. Joskus emot häirittäessä tappavat poikasensa kuten turkistarhaajat harmikseen huomaavat. Lokkiyhdyskunnissa emot syövät muiden eksyneitä poikasia.

Sisarusten aggressio on nuorten yksilöiden aggressiota, jota esiintyy leikeissä ja poikueen sisäisen valtajärjestyksen määräytymisessä. Se voi ilmetä sisaruksen tappamisena ja syömisenä kuten petolinnuilla niukkaravintoisina vuosina.

Puolustusaggressio palvelee yksilön itsensä tai jälkeläisten puolustamista. Monet eläimet yrittävät ensin paeta, mutta paon estyessä niiden puolustautuminen muuttuu aggressiiviseksi kuten puremiseksi. Uudelleen suunnattu aggressio kohdistuu ympäristöön tai heikompaan lajikumppaniin silloin, kun aggression aiheuttanut yksilö on liian vahva, vaarallinen tai ulottumattomissa.

Saalistusaggression sanotaan liittyvän ruuaksi pyydystettävän saaliin hankkimiseen peto-saalissuhteissa. Monet tutkijat eivät pidä saalistusta aggressiona, koska sen laukaisevat täysin eri ärsykkeet ja usein se käsittää toisenlaisia liikekaavoja. Valokuvista voidaan nähdä, että hyökkäävän leijonan naaman ilmeet ovat jotakuinkin neutraalit, mutta uhkailevan leijonan naama sisältää monia aggressiivisia signaaleja kuten hampaiden näyttämisen ja korvien asennon. Usein tulkinta on vielä vaikeampaa. Hyönteisiä pyydystävää pääskystä voidaan tuskin sanoa aggressiiviseksi.

Takaisin Aggressioon