Nyt kun Mika Häkkinen ajaa F1 maailmanmestaruudesta Japanissa voi meidän katsojien tunteista sanoa seuraavaa.

Pettymyksen tunteen voimakkuus Häkkisen hävitessä on suoraan verrannollinen riemun tunteen voimakkuuteen Häkkisen voittaessa. Katsoja ei voi tavoitella suurta riemua ja iloa, riskeeraamatta samalla tuskan tunteita, jota mahdollinen tappio aiheuttaa.

Sama matematiikka toimii myös jännityksen suhteen. Katsoja voi olla jännittämättä kisan aikana vain, jos hän suhtautuu kilpailuun välinpitämättömästi. Kilpailun aikana koettu jännitys on suoraan verrannollinen siihen sitoutuneeseen intoon, jolla katsoja odottaa voittoa ja toisaalta tappion todennäköisyyteen kilpailussa.

Jännityksen määrä kilpailun aikana taas on verrannollinen voitonriemun suloisuuteen kilpailun päättyessä voittoon. Voitto maistuu sitä makeammalta, mitä sairaammin on jännittänyt kisan aikana.

Katsoja voi tietenkin yrittää välttää epämiellyttävät jännityksen ja pettymyksen tunteet esimerkiksi rauhoittavien lääkkeiden avulla. Tällöin epämiellyttävä jännitys ei niin häiritse kilpailun aikana ja pettymyskin häviön sattuessa häipyy turtuneisuuteen. Mutta tällöin ei myöskään pääse nauttimaan voitonriemun tunteesta. Jännitystähän me elämältä kaipaamme.

Tunteiden voimakkuuden vaihtelua voi havainnollistaa seuraavalla appletilla

Jotta asia ei olisi niin yksikertainen, niin otetaan mukaan vielä alkoholin vaikutus. Koska alkoholi on rauhoittava aine, voisi sen kuvitella vähentävän jännitystä ja pettymyksenkin voi hukuttaa alkoholiin (sanotaan). Itse asiassa ihmetyttää, miksi urheilukisojen katsojat lainkaan turruttavat itsensä alkoholilla? Mutta toisaalta alkoholia juodessa tulee rohkeammaksi, ottaa suurempia riskejä ja alkaa tietenkin uhomaan: "Kyllä Suomi-poika voittaa VARRRMASTI, Superhäkkinen näyttää niille pelleille!! Meille kukaan ei voi mitään!! Tappion sattuessa putoaminen tapahtuu korkealta, mutta ei tunnu niin kovalta, jos veressä on kaksi ja puoli promillea alkoholia. Herää kaksi kysymystä:

1. Jos tunteemme toimivat niinkuin urheilukilpailuja katsoessa, eli välillä petytään tappioista ja häviöistä ja välillä nautitaan onnistumisita ja voitoista, niin miksi elämässä kannattaisi tavoitella kovin kiihkeästi onnea ja menestystä, kun elämä kuitenkin on pettymysten ja onnistumisten vuorottelua - tekipä sitten mitä tahansa.

2. Psykologit usein kertovat meille, että traumaattisista kokemuksista pitää puhua ja se helpottaa. Mutta mitä itse asiassa Häkkisen tappion jälkeen puhuminen auttaa. Nähdäkseni pettymyksen karvas tunne kuuluu tähän urheilukilpailun kuvioon, eikä sitä voi puhumalla tai lääkityksellä eliminoida. Nähdäkseni puhuminen ei helpota pettymyksen tunnetta tässä tapauksessa. Puhuminen voi tietenkin ehkäistä mahdollisia traumoja, joita tilanteesta syntyy.

Samalla tavoin kuin urheilukilpailussa, eri tunteet ovat sidoksissa myös taiteen alueella, esimerkiksi elokuvassa. Elokuvaan ei saa jännitystä ilman uhkaa, eikä riemun ja onnistumisen tunnetta ilman mahdollisesti pinnan alla olevia surun, pettymyksen ja katkeruuden tunteita (nämä ovat elokuvassa enemmän tiedostamattomia). Ei ole elokuvaa ilman negatiivisia tunteita, on vain elokuvia, joissa kielteiset ja myönteiset tunteet hyvin sattuessa tasapainottuvat osuvalla tavalla. Entä sitten ratkiriemukkaat komediat?

Miten nämä urheilukilpailuissa koetut tunteet poikkeavat muista tunnekokemuksistamme? Nähdäkseni eivät juuri lainkaan, vaan elämän muutkin tunteet ovat samanlaista pettymysten ja riemun vaihteluja. Tunnepareja, joista aina toista on mahdotonta eliminoida.

Itämaisen filosofian Jing ja Jang kuvio toistaa hyvän ja pahan ikuista vuorottelua.

Hyvä ja paha eivät kuitenkaan ole tasapainossa, koska masennuksella ei ole olemassa hyvää vastatunnetta.